En tiedä johtuuko se kuumuudesta, vai kaikesta tästä uudesta ja ihmeellisestä, että väsyttää hirveästi!
Käydään illalla nukkumaan yleensä kymmenen aikoihin, herätään kuudelta ja nukun vielä päiväunetkin ja silti tuntuu, että on nuutunut olo.
Tänään pääsin harjoittelussa jo ihan hommiinkin, tutkin virtsanäytteitä minkä ehdin, ehkä vähän liiankin innokkaasti. Tein kemiallista seulaa, pipetoin ja sentrifugoin virtsanäytteitä. Kirjasin myös kem.seulan tuloksia ylös portugaliksi. Työ oli mukavaa, vaikka huoneenlämmössä ties kuinka kauan olleet virtsat eivät tuoksahtaneet kovin mukavalta heti aamusta... Harmittaa, että en ymmärrä tai puhu portugalia muutamaa sanaa enempää. Ihmiset täällä olettaa, että osaan portugalia ja laboratoriossakin vain muutamat osavat sujuvaa englantia. Kuitenkin jotenkin ollaan onneksi selvitty. Eilen ohjaajani tarjosi meille syömistä kahvitaolla ja mehän ystävällisinä suomalaisina syötiin. Ruokana oli joitain todella ihmeellisiä hedelmiä/pähkinöitä/marjoja/siemeniä(??) sekoitettuna runsaaseen sokerimäärään ja yogurttiin. Siemeniä ei saanut pureskella, vaan niistä piti vain imaista ohut kuori pois ja sylkeä loput roskikseen. Alkujärkytyksen jälkeen mössö olikin ihan syötävää. Tänään sama ohjaaja nainen antoi meille makkaraa ja patonkia. Ihana sydämellinen nainen.
Eilisillan katkaravut (Mirvan pyynnöstä, mitä söin tänään -kuva) :p
Hengähdystauko vessassa
Purkkeja, purkkeja, purkkeja
Näytteisiin merkataan täällä vain numero tai etunimi. Varmaankin aika helposti voivat näytteet mennä sekaisin...





sit jos sais vielä päivän asu kuvat.:) noei.
VastaaPoistamielenkiintoista nähdä että eroaako ruoka miten paljo suomi ruoasta. mut aika samannäköstä taitaa olla :D
juu, ranskalaisia on joka paikassa. erona suomeen, että täällä ei käytetä hirveästi mitään kastikkeita. mut ruoka on ihan maittavaa, vähän tylsää kyllä :(
VastaaPoista