Maanantaina alkoi harjoittelu veripankissa. Ensimmäisen päivän kiertelin laboratoriossa ympäriinsä ja katselin miten veri luovutetaan ja miten luovutettu veri jatkokäsitellään, kirjataan ja testataan. Tiistaina pääsinkin jo oikeisiin hommiin ja sain määrittää veriryhmiä. Keskiviikkona ohjaajani luotti minuun niinkin paljon, että sain tehdä veriryhmämääritykset ihan itsenäisesti. Toivotaan, että en tehnyt virheitä(no en tietenkään tehny..kai.maybe..). Torstaina siirryin isoagglutinaatiotesteihin ja samalla tutkittiin oliko luovutettu veri mahdollisesti kuppa-positiivista vai ei.
Kotikatumme Avenida Kenneth Kaunda
Ohjaajani veriryhmämäärityksissä oli ihana vanhempi rouva, joka koetti kovasti kommunikoida kanssani englanniksi. Ja minä puolestani yritin vastapalvelukseksi sopertaa hänelle portugalia. Loppupeleissä helpoin tapa jutella, oli piirtämällä. Otettiin paperia ja kynä ja kirjoiteltiin ja piirreltiin ja selitettiin kahdella eri kielellä samaan aikaan. Hirmu kätevää! Ja hyvin saatiin selvää toisistamme! Ainii, tämä rouva lähetti terveisiä Mintulle, Piialle, Elinalle, Lauralle ja Heinille. (ette työ sitä tunne, mutta se tietää teistä (melkein) kaiken;)
Isoagglutinaatiossa ohjaajani puolestaan on mies, joka ei puhu sanaakaan englantia. Portugalia sitten kuuntelin koko torstain hymyillen niin, että poskiin sattuu. Mutta kyllä saatiin hommat tehtyä ja ymmärsinkin jotain.
Meijän talo pilkistää sieltä puiden takaa
Näkymä parvekkeelta
Perus mosambikilainen vessa. Ei rengasta, ei vetonappulaa eikä tietenkään paperia.
Parturi-kampaamo :)
Tällä viikolla olen kokenut kulinaristisia elämyksiä KFC:llä (fried chicken) ja Steersillä(hamburger). Söin mie myös Mundosissa kanasalaatin, jossa oli LITSIÄ! Sainpahan sitäkin maisteltua :)
Kuviksi varastin tyttöjen ottamia otoksia Maputosta ja Maputon kaduista ja maisemista. Enjoy. Ja anteeks.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti