Nyt voin jo sanoa että ensi viikolla lähden kotiin! En vieläkään jaksa uskoa miten nopeasti aika menee. Viikonloppuna piti taas uusia viisumit ja käväistiin Hannan kanssa pikaisesti Etelä-Afrikan Nelspruitissa shoppailemassa. Itse olisin halunnut ostella kesävaatteita ja kenkiä, mutta kaikki vaatekaupat olivat täynnä villapaitoja ja takkeja täällä alkavan talven vuoksi. Jäi shoppailusaalis melko pieneksi, mutta eiköhän noilla pärjätä:) (…ja viime viikolla tehty H&M-tilaus saapuu postiin juuri sopivasti kesäkuun alussa….)
Auringonnousu
Kuvia Inhacan reissulta
Lauantai-iltana käytiin katsomassa leffaa Mozambique French Culture Centerissa, jossa on meneillään Eurooppalaiset filmifestivaalit. Lauantaina näytettiin belgialainen Mr.Nobody, jossa pääosassa oli ihana Jared Leto! Leffakin oli ihan hyvä :) Ensi tiistaina sielä näytetään SUOMALAINEN LEFFA Colorado Avenue. En ole koskaan kuullutkaan, pitää ehkä käydä katsomassa. Elokuvan katsominen ei edes maksanut mitään ja itse elokuvasali oli ihan hieno!
Kolme viikkoa haistelin ksyleeni-huuruja patologian laboratoriossa ja viimeisenä päivänä sain maskin! jes!
Kuvia en ole muistanut ottaa ikuisuuksiin, antees.
Tänään alkoi viimeinen harjoitteluosio! Immunohematologian jakso veripankissa. Siellä olen siis viimeiset kaksi viikkoa ennen kotiin lähtemistä. Patologianharjoittelu oli ihan mukava, vaikka välillä huoli omasta terveydestä kävi mielessä, kun vetokaappeja ei käytetty ja myrkyllisiä liuoksia pidettiin pöydällä ilman minkäänlaista suojaa. Taisin menettää ksyleenin ansioista kolmen viikon aikana ylimääräisiä aivosoluja, sillä tämän tekstin kirjoittaminen tuntuu jotenkin ihan ylitsepääsemättömän vaikealta.
Ruettiin grillaamaan joku ilta ja huomattiin, että meidän grilli oli varastettu! Pojat improvisoivat ja rakensivat grillin jostain vanhasta kattilasta.
Minä tein herkullista ruokaa. kanaa, papuja, vihanneksia ja maissipuuroa! namnam.
Kohta ei tarvii enää vaan katella teijän kuvia, vaan pääsen kattomaan teijän naamoja ihan livenä! Jee <3
Ebby
Bentley tykkäs miun uusista kengistä
Mitäs muuta.. Kohta pitää rueta ostelemaan viimeisiä tuliaisia. SE ON VAIKEETA!
Miun pitää myös kahden viikon aikana saada rusketus takaisin, se on nyt kadonnut johonkin!


















Hei!
VastaaPoistaOnhan Bentleyllä tallessa minun lahjottamat kengät?
Heippa!
VastaaPoistaKyllä ne kengät ovat tallessa, tuossa käytävällä bentleyn käytettävissä. mutta yllätys vaan, se ei enää tykkää niistä ku se sai ne omaks :p kaikki kielletty on paljon kivempaa!
Pietä niitä välillä jaloissa, niin niihin tulee semmonen mukava tuoksu, niin Bentley alkaa tykkään niistä taas uuestaan!
VastaaPoistaarvaa mahtuuko miun monsterijalka siun kääpiökenkiin? :D
VastaaPoistaNo vähän huljuttelet varpaita niissä! :D
VastaaPoistaKummin pitää vielä kommentoida, kun ehtii. Sinullahan ei ole enää paljon "lusittavana"! Mutta kivaa on vissiin ollut, ja yritähän löytää vielä kuva-aiheita, kun ei se Mosambikin seutu ole meille hirmu tuttua. Kuvaa vaikka postilaatikko ja teidän lähikauppa, mistä noita kaikkia herkkuja olette ostelleet! Ja tuo on ihan mieletön kuva, jossa siula on maski ja maaninen ilme! Ei kun Maybellinen mainokseen! "May she's born with it! Maybe it's Maybelline!" Sävy sävyyn suomalaissilmät ja mosambikilainen maski!
VastaaPoistaHauskoja viimeisiä päiviä! Me tulemme kotiin 28.5. Saksasta ja sie seuraavana päivänä sieltä, niinkö se oli?
Terkkuja myös sinne Haapalaan Mammalle ja Papalle! Kohta se lapsi tulee reissusta reppu täynnä hienoja kokemuksia! Pienestä "Marinasta" on tullut jo iso!
Sekin on vähän ongelmallista täällä kuvaamisessa, kun valtion rakennuksista ei saa ottaa kuvia. Eikä täällä ole postilaatikkoa. Lähikauppaan taidankin ottaa kameran mukaan ens kerralla. :)
VastaaPoistaJoo miun lento lähtee täältä 28.päivä viiden aikoihin illalla ja Suomessa olen sitten 29.5 klo 12:20! Tuletteko Haapalaan kesän alussa?
Terkkuja teidän poppoolle. Ja mammalle ja isukille ja papalle ja tädille ja sedälle ja enoille ja koirille ja kissoille ja kaikenmaailman elukoille. ens viikolla nähdään ja en varmaan osaa lopettaa höpöttämistä kaikesta mitä täällä on nähnyt :)
Sinu pitää järjestää sellanen tilaisuus haapalassa "marika on palannut ja kertoo kaiken mosambikista" ja näytät koneelta kaikki kuvat ja selität kaikkee. sellanen luento. en muista sen hienompaa nimee, tuli vaa mieleen konfirmaatio mut sei oo se, vähän saman nimine. NIi konferenssi :D nii kato sit ei tartte kymmeneen kertaan kertoo samoja asioita uudestaan ja uudestaan. monta kärpästä yhdellä iskulla :P Mut etköhän sie iha mielellää tuu selittää niitä asioita vaikka jokaiselle erikseen :) ps. mie edelleenki haluun sen kuvan ronsusta ja vaik jellonasta ennenku uskon siu olevan ees missää afrikassa. :) -Maaaairaaa-
VastaaPoistajoo valmistelen sellasen powerpoint-esitelmän, ja ei siihen kuule mikään haapala riitä. ajattelin vuokrata savonlinnasalin sitä luentoa varten.. hmm. paikalle on tulossa myös tarja halonen! lippuja voi ostaa ennakkoon äitiltä:)
VastaaPoistanoojoo, enköhän mie jaksa näytellä kuvia ja kertoa tarinoita ihan teidän kyllästymiseen asti:)
on miula kuvia norsuista ja leijonista, ei tosin miun ottamia :D
nii.. google -> "norsu" "leijona" -> kopioi kuva :D
VastaaPoista